Mitä teemme

Tiedekummien ja heidän takanaan olevien joukkojen kanssa teemme yhteistyötä edistääksemme lasten, nuorten ja lapsiperheiden parissa tehtävän työn perustumista tutkittuun ja uusimpaan tietoon. Lastensuojelujärjestöjen yhteistyöorganisaationa välitämme tiedekummien kautta myös tiedeyhteisöön lastensuojelun kentältä nousseita ajankohtaisia havaintoja, mikä auttaa suuntaamaan tutkimusta ja opetusta lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin kannalta keskeisiin asioihin ja ilmiöihin. Yhteistyöllä pyrimme vastaamaan yhteiskunnallisiin haasteisiin, jotka vaikuttavat alueen lasten ja nuorten hyvinvointiin.

Tiedekummitoiminta käynnistyi vuonna 2019.

Toiminnan tavoitteet ja toimenpiteet

  • Yhteistyömme on tarpeellista ja ketterää. Edistämme tutkitun tiedon viemistä käytäntöön ja otamme huomioon lasten ja perheiden parissa työskentelevien ammattilaisten työssä ja lastensuojelun kentältä nousevia ajankohtaisia ilmiöitä tutkimuksen teossa ja koulutuksessa. Pyrimme rohkaisemaan tutkijoita ja alan ammattilaisia yhteiskehittämiseen.  

    Toimenpiteet

    • Vahvistetaan tutkimuksen ja käytännön välistä vuoropuhelua konkreettisella toiminnan tasolla. 
    • Kehitetään tutkijoiden ja alan ammattilaisten valmiuksia yhteistyöhön ja yhteiskehittämiseen. 
    • Edistetään käytäntölähtöisen tutkimuksen kysymyksenasettelun tunnistamista ja kehittämistä. 
  • Vahva alueellinen kumppanuus syventää vuorovaikutusta. Edistämme lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia erityisesti Varsinais-Suomen alueella. 

    Toimenpiteet

    • Vahvistetaan alueellisen yhteistyön keinoin lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia.
    • Edistetään asiantuntijuuden jatkuvaa kehittymistä ja alueellisen hyvinvoinnin edellytyksiä osaamista tukemalla.
    • Tarjotaan mahdollisuuksia osallistua alueelliseen tutkimus- ja järjestötoimintaan.
    • Tuetaan työelämäosaamisen kehittymistä ja elinikäistä oppimista.
  • Toimintamme perustuu laadukkaaseen, tutkittuun tietoon. 

    Toimenpiteet

    • Edistetään ja tuetaan tutkimukseen pohjaavaa päätöksentekoa sekä tiedolla johtamista.
    • Tuetaan tutkimukseen pohjautuvaa osaamisen kehittämistä.

Esimerkkejä tekemästämme yhteistyöstä

  • Lapsen oikeuksien päivä 2019-
  • Tutkimuksesta asiantuntijoiden arkeen -webinaari 2021
  • VSLJ:n Kotoa kouluun -toiminnan tutkimusyhteistyö
  • Yhteiset kannanotot alueen lasten, nuorten ja lapsiperheiden tilanteesta
  • Jäsenjärjestöjen sisältöjen tuominen osaksi osaamiskokonaisuuksia

Tulossa: Lapsen oikeuksien päivän verkkotilaisuus 2021

Lapsi askartelee ja liimaa silkkipaperia.

Tiedekummit

  • erikoistutkija, INVEST lippulaiva
    NEFER PI, INVEST Flagship Co-PI, Associate Professor (Docent) in Demography and in Economic Sociology
    Asiantuntijuusalueet
    • perhedynamiikka
    • lastensaanti
    • hedelmällisyys
    • sosiaalinen eriarvoisuus
    • rekisteriaineistot

     

    Lue lisää Turun yliopiston verkkosivuilta.

  • tutkimuspäällikkö, Lääketieteellinen tiedekunta
    FT (kansanterveystiede)
    Asiantuntijuusalueet
    • monialaisen koulutuksen kehittäminen
    • ammattien välinen oppiminen
    • Äitiys- ja lastenneuvolat
    • lasten, nuorten ja perheiden palvelut
    • ehkäisevä terveydenhuolto
    • palvelujärjestelmätutkimus
    • monitieteinen tutkimus

     

    Lue lisää Turun yliopiston verkkosivuilta.

  • INVEST lippulaiva
    professori, Sosiaalityö
    Asiantuntijuusalueet
    • sosiaalipoliittiset mielipiteet
    • sosiaalinen ja taloudellinen eriarvoisuus
    • köyhyys
    • huono-osaisuus
    • sosiaalinen liikkuvuus
    • sosiaalityöntekijät
    • sosiaalityöntekijöiden työhyvinvointi
    • sosiaalityöntekijöiden erilaiset urapolut
    • sosiaalityön opiskelijat

    Lue lisää Turun yliopiston verkkosivuilta.

  • INVEST lippulaiva
    akatemiatutkija, Sosiaalipolitiikka
    Academy Research Fellow
    Asiantuntijuusalueet
    • perhepolitiikka
    • lasten elatusjärjestelmät
    • lasten ja lapsiperheiden köyhyys
    • yksinhuoltajuus

    Lue lisää Turun yliopiston verkkosivuilta.

  • Professori, Opettajankoulutuslaitos (Turku)
    Professori (Kasvatuspsykologia), Dosentti (Kasvatuspsykologia ja tilastomenetelmä)

    Asiantuntijuusalueet

    • kasvatuspsykologia
    • monitieteisyys, poikkisektoriaalisuus
    • tilastomenetelmät
    • rakenneyhtälömallinnus
    • lasten ja nuorten hyvinvointi
    • yksinäisyys
    • ostrakismi
    • sosiaaliset suhteet
    • vanhemmuus
    • sosioemotionaalinen kehitys
    • psykososiaalinen hyvinvointi

    Lue lisää Turun yliopiston verkkosivuilta.

  • Projektitutkija

    Psykologia

    Humanististen tieteiden, psykologian ja teologian tiedekunta, Åbo Akademi

    Lue lisää Åbo Akademin verkkosivuilta.

  • INVEST lippulaiva
    projektipäällikkö, Tutkimusedellytykset
    Asiantuntijuusalueet
    • tutkimuksen kehittämisen tuki
    • strateginen kehittäminen
    • toiminnan mittaaminen ja seuranta
    • projektihallinta
    • avoin tiede
    • avoin tutkimus
    • osallistava suunnittelu
    • tutkimustietojärjestelmät

    Lue lisää Turun yliopiston verkkosivuilta.

  • koordinaattori, Tutkimusrahoitus

    Lue lisää Turun yliopiston verkkosivuilta.

  • tohtorikoulutettava, Sosiologia
    tohtorikoulutettava (tutkijakoulut), INVEST lippulaiva

    Asiantuntijuusalueet

    • sosiaalinen eriarvoisuus ja elämänkulku
    • sosiaalinen huono-osaisuus
    • huono-osaisuuden ylisukupolvisuus
    • haavoittuvien ryhmien hyvinvointi
    • kvantitatiiviset tutkimusmenetelmät

    Lue lisää Turun yliopiston verkkosivuilta.

  • INVEST lippulaiva
    tohtorikoulutettava (tutkijakoulut), Sosiologia
    tohtorikoulutettava, Sosiologia

    Lue lisää Turun yliopiston verkkosivuilta.

Tutustu tutkimukseen, koulutukseen ja verkostoihin

Tutkitun tiedon teemavuosi 2021

Tiedekummitoiminta on osa Tutkitun tiedon teemavuotta 2021

Medialle

Olemme lapsen oikeuksien toteutumisen alueellinen asiantuntija. Edustamme lastensuojelujärjestöjen yhteistä ääntä ja autamme tarvittaessa löytämään oikeat yhteyshenkilöt.

Asiantuntija- ja vaikuttamistyö

Olemme asiantuntijoina mukana useissa erilaisissa ohjausryhmissä, työryhmissä ja verkostoissa. Vaikutamme lapsen oikeuksien toteutumiseen Varsinais-Suomessa.